Rovaniemeläislähtöisen alttoviulistin Annariina Jokelan muusikonura sai alkunsa Lapin musiikkiopistossa Igor Ariaksen ja Taru Lehdon oppilaana. Jokela on opiskellut Sibelius-Akatemiassa Lilli Maijalan ja Pirkko Simojoen oppilaana sekä Münchenin musiikkikorkeakoulussa Nils Mönkemeyerin luokalla. Lisäksi hän on täydentänyt opintojaan Lausannen musiikkikorkeakoulussa. Jokela on valmistunut maisteriksi Taideyliopiston Sibelius-Akatemiasta ja Münchenin musiikkikorkeakoulusta erinomaisin arvosanoin. Vuonna 2022 Jokela aloitti työskentelyn Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa alttoviulun tuntiopettajana, työskennellen lisäksi Sibelius-Akatemian vierailevan alttoviuluprofessorin Nils Mönkemeyerin assistenttina. Vuodesta 2024 alkaen Jokela toimii Sibelius-Akatemiassa alttoviulun lehtorina.
Klarinetisti Harri Mäki on Sibelius-Akatemian puupuhallinmusiikin professori. Hän on opettanut lukuisilla mestarikursseilla sekä Suomessa että ulkomailla. Vuosina 1988–2018 Mäki toimi Tapiola Sinfoniettan klarinetin äänenjohtajana. Mäki opiskeli Sveitsissä Geneven konservatoriossa Thomas Friedlin johdolla, ja tärkeitä opettajia ovat olleet myös Reijo Koskinen ja Kari Kriikku. Mäelle on myönnetty Pro Musica -säätiön tunnustus ansioistaan taiteilijana ja pedagogina (2012).
Okko Kamu (1946-) on vieraillut merkittävimpien orkestereiden johtajana kaikissa maanosissa yli viiden vuosikymmenen ajan. Suuren yleisön tietoisuuteen Kamu nousi voitettuaan ensimmäiset Herbert von Karajan-kapellimestarikilpailut Berliinissä vuonna 1969.
Kamu päätti kesällä 2016 menestyksekkään kautensa Sinfonia Lahden ylikapellimestarina, jonka aikana hän saavutti orkesterilleen Jean Sibeliuksen Tapiolan ja Myrsky-musiikin levytyksellään arvostetun vuoden 2011 Diapason D'Or-palkinnon sekä muun muassa Sibeliuksen seitsemän sinfonian kokonaislevytyksen. Yhteensä Kamun levytyksiä on ilmestynyt toistasataa kappaletta eri yhtiöille.
Tätä ennen Kamu oli toiminut Norrköpingin sinfoniaorkesterin, Radion sinfoniaorkesterin, Helsingin kaupunginorkesterin, Oslo Filharmonienin, Hollannin radion, Helsingborgin ja Kööpenhaminan filharmonikkojen sekä Suomen Kansallisoopperan ylikapellimestarina sekä päävierailijana Birminghamissa, Lausannessa ja viimeksi 15 vuotta Singaporen sinfoniaorkesterissa. Oopperataloista hänelle ovat tuttuja Tukholman Kuninkaallinen ooppera, Metropolitan, Covent Garden, Bolshoi sekä Göteborgin ooppera.
Jean Sibeliuksen (1865-1957) Kurkikohtaus on yksi Sibeliuksen herkimmistä ja kauneimmista pienistä pastisseista. Säveltäjä oli luvannut musiikkia ystävänsä kirjailija Arvid Järnefeltin näytelmään Kuolema, jonka tunnetuin osa on Valse triste. Kurkikohtauksen säveltäjä lisäsi sarjaan myöhemmin 3. ja 4.kohtaukseen, jossa kurkiparvi tuo lapsen näytelmän päähenkilöille Elsalle ja Paavalille.
90-vuotisjuhlavuottaan viettävä Aulis Sallinen (1935-) opiskeli säveltämistä Sibelius-Akatemiassa Aarre Merikannon ja Joonas Kokkosen oppilaana. Oopperasäveltäjänä Sallinen on ensimmäinen kansainvälisen tason suomalainen säveltäjä. Hänen teoksensa Punainen viiva on esitetty hyvin menestyksekkäästi muun muassa New Yorkin Metropolitanissa, ja Kullervo kantaesitettiin Los Angelesissa. Oopperoiden lisäksi Sallisen tuotantoon kuuluu muun muassa kahdeksan merkittävää sinfoniaa, sello-, viulu-, huilu- ja käyrätorvikonsertot sekä useita kamarimusiikkiteoksia.
Aulis Sallinen kirjoittaa konsertostaan mm. seuraava:
Tämä kaksoiskonsertto on kolmiosainen:
- Delfiinin valitus
Marraskuussa 2006 Itämereen eksyneet delfiinit joutuivat kalastusverkkoihin ja hukkuivat. Äiti delfiini näytti kuolleen yrittäessään vapauttaa pentuaan verkoista. Tämä oli surullinen tapahtuma, jossa älykkään merinisäkkään polku risteytyi ihmisten kanssa tavalla, jota oli pelätty ja jota kukaan olisi toivonut.
2. Les Jeux, Leikki
Leikki on kaiken taiteen perusta. Pelkästään leikkiin perustuvasta toiminnasta tekee erityistä se, että se ei näytä olevan millään tavalla biologisesti välttämätöntä lajin säilymisen kannalta; Tässä taas voimme nähdä samankaltaisuuden ihmisten ja eläinten käyttäytymisen välillä. Musiikissa leikkisä asenne näkyy vielä puhtaammassa muodossa esimerkiksi kansanmusiikissa ja jazz-improvisaatiossa. Ja ehkä tässäkin, jossain määrin: kadenssit, jotka alun perin kirjoitin Georg Philip Telemannin konserttoon kahdelle alttoviululle, on upotettu nyt klarinetille ja alttoviululle osaksi tekstuuria.
3. Adagio Del Toro
Härkätaistelun härkä on kauhistuttavimman inhimillisen rituaalin kohteeksi joutunut nelijalkainen olento. Jalo eläin joutuu osallistumaan tuskallisiin areenakilpailuihin, joita ”kaksijalkaiset olennot” järjestävät perinteen ja puhtaan kaupallisuuden vuoksi. Tämän konserton "suojelijana" on aikalaiseni elokuvanäyttelijä Brigitte Bardot, joka on taistellut väsymättä ihmisten julmuutta ja välinpitämättömyyttä vastaan eri puolilla maailmaa. Yhden hänen kirjansa motto on lainattu Mahatma Gandhilta: ”Kansakunnan suuruus ja sen moraalinen edistyminen voidaan arvioida sen perusteella, miten se kohtelee eläimiään.”
Ahti Sonninen (1914-84) opiskeli Sibelius-Akatemiassa vuosina 1939–1947 opettajinaan Selim Palmgren, Sulho Ranta ja Aarre Merikanto. Sota keskeytti opinnot kahteen otteeseen. Hänen ensimmäinen sävellyskonserttinsa kuultiin vuonna 1946.. Sonnisen läpimurtoteos oli 1952 valmistunut baletti Pessi ja Illusia.Yrjö Kokon librettoon. Esitysmääriltään Pessi ja Illusia on menestynein suomalainen baletti, sillä sitä esitettiin vuosina 1952–1955 noin 150 kertaa ja siitä tehtiin myös televisioversio.
Ahti Sonninen kuuluu Suomen tuotteliaimpiin säveltäjiin, ja hänen tuotantonsa on erittäin monipuolinen: hän on säveltänyt orkesteriteoksia, pianomusiikkia, kuoroteoksia, näyttämömusiikkia, laulusarjoja, yksinlauluja ja hengellistä musiikkia. Lisäksi hän on säveltänyt musiikkia useaan elokuvaan, kuuluisimpana niistä on ohjaaja Edvin Laineen Tuntematon sotilas (1955). Elokuvasävellykset toivat hänelle kaksi Jussi-palkintoa elokuvista Maija löytää sävelen 1950, joka on ensimmäinen säveltäjälle myönnetty Jussi-patsas sekä Elokuu 1957. Sonninen sävelsi musiikin myös yhteen ulkomaiseen elokuvaan: ruotsalaisen Torgny Anderbergin ohjaamaan, Brasiliassa kuvattuun dokumenttielokuvaan Jangada – Paratiisi kuolemanjoella.
Musiikkia Aleksis Kiven näytelmään Seitsemän veljestä on vuodelta 1948. Kimmo Korhonen on kuvaillut Sonnista säveltäjänä:
"Kansalliseksi koloristiksi" ja "Klamin perinnön perijäksi" kuvailtu Sonninen juurtui musiikillisesti uusklassismiin, mutta hän käytti useita lähestymistapoja ja tyylejä puhtaasta tonaliteetista dodekafoniaan.
Igor Stravinsky (1882-1971) syntyi Oranienbaumissa ja vietti koko lapsuutensa Pietarissa. Hänen isänsä Fjodor Stravinsky oli kuuluisa Mariinski-teatterin laulaja. Stravinsky opiskeli aluksi lakia, mutta vaihtoi varhain musiikkiin. Vuonna 1902 kaksikymmenvuotias Stravinsky pääsi venäläisen orkesterikoulun mestarin Nikolai Rimski-Korsakovin oppiin. Stravinsky lähti Venäjältä vuonna 1910 Pariisiin.
Pariisissa Stravinskyn ensimmäisen tyylikauden ns. venäläisen kauden aloittivat kolme Sergei Djagilevin balettiryhmälle sävellettyä balettia. Venäläisen kauden pääteoksena pidetään kolmatta balettia, primitiivis-ekspressionistista Kevätuhria, joka on Stravinskyn ja koko 1900-luvun musiikin tunnetuimpia ja merkittävimpiä teoksia. Kevätuhrin aihepiiri on pakanallinen Venäjä ja sitä leimaakin alkuvoimainen, energiaa pursuava ja vaihteleva rytmiikka, jonka käänteissä tahtilajit vaihtuvat usein. Hyvin onnistuneiden baletti- tanssiproduktioiden jälkeen Djagilevin onnistui houkutella Stravinsky jälleen yhteistyöhön kanssaan esittämällä idean Pergolesin musiikkiin pohjautuvasta baletista, johon Pablo Picasson oli määrä tehdä lavastukset ja puvut ja Léonide Massinen koreografia. Sen aihe käsitteli Pulcinellaa, napolilaisen commedia dell’arten perinteikästä sankaria ja tämän rakkausseikkailuja. Djagilev oli jopa kerännyt sitä varten Italiasta ja Lontoon kirjastoista suuren määrän Pergolesin musiikkia, johon Stravinskyn musiikin tulisi pohjautua. Stravinsky sävelsi teoksen vuosina 1919-20 ja alkoi kutsua sitä toiminnalliseksi tanssikappaleeksi baletin sijaan. Hän käytti Pergolesin materiaalista pääasiassa melodioita ja bassolinjaa. Vaikka teos assosioi Pergolesia ja 1700-luvun henkeä jo pienessä orkesterikokoonpanossaan, teos keinahtelee stravinskimaisesti toistoissa, harmoniassaan ja rytmin käsittelyssä. Tavallaan tämän teoksen jälkeen Stravinskysta, 1900-luvun alun uraauurtavasta modernistista, kehittyi uusklassikko, joka katsoikin yllättäen taakse historian perintöön.