Saimaa Sinfonietta
Jyrki Lasonpalo aloitti viulunsoiton nelivuotiaana isänsä Erkin opastuksella, minkä jälkeen hän opiskeli Sibelius-Akatemian nuoriso-osastolla ja solistisella osastolla opettajinaan Pekka Kari, Kaija Saarikettu ja Igor Bezrodnyi. Opinnot Sibelius-Akatemiassa päättyivät erinomaisella arvosanalla suoritettuun A-kurssitutkintoon vuonna 1990. Lasonpalon ensiesiintyminen oli Radion sinfoniaorkesterin solistina vuonna 1979. Tapiola Sinfoniettassa Lasonpalo soitti ensiviulua vuosina 1987-1993. Sen jälkeen hän toimi Sinfonia Lahden vuorottelevana konserttimestarina ja Turun Filharmonisen orkesterin konserttimestarina, kunnes siirtyi Mikkelin kaupunginorkesterin konserttimestariksi syksyllä 2012.
Felix Mendelssohnia (1809-47) on usein pidetty 1800-luvun eräänlaisena Mozartina, sillä hän oli sinfonikkona vahvojen romantikkojen Robert Schumannin ja Johannes Brahmsin edeltäjä. Mendelssohn oli sekä säveltäjä että kapellimestari, joka ehti lyhyen elämänsä aikana toimia aktiivisena musiikkialan vaikuttajana ja säveltää suuren määrän yleisön rakastamia teoksia kuten esimerkiksi näyttämömusiikin Kesäyön unelma ja e-molli viulukonserton.
Ruy Blas on vuodelta 1839 ja se on sävelletty kolmessa päivässä Leipzigin teatterin eläkerahaston hyväntekeväisyyteen. Teatteri esitti Victor Hugon samannimisen näytelmän tuolloin ja säveltäjä empi pitkään alkusoiton säveltämistä, koska piti Hugon tekstiä surkeana. Alkusoitossa on levottomuuta, jopa kuohuvaa kerrontaa sekä voimakasta tunteenpurkausta.
Max Bruch oli saksalainen säveltäjä ja kapellimestari, joka toimi useissa saksalaisissa kaupungeissa kuten Mannheimissa, Koblenzissa ja Berliinissä niin opettajana, säveltäjänä kuin kapellimestarina.
Vuosina 1864-1867 Bruch sävelsi ensimmäisen viulukonserttonsa, joka nykyään kuuluu hänen soitetuimpiin teoksiinsa. Tuolloin hän toimi Sonderhausenin hovikapellimestarina. Konserton ensiesitys, jonka säveltäjä itse johti, ei tyydyttänyt säveltäjää. Bruch uudistikin alkuperäisen ensimmäisen versionsa yhteistyössä viulisti Joseph Joachimin kanssa vuonna 1867 ja se sai uuden kantaesityksensä 1868 Bremenissä Joachimin toimiessa solistina ja CarlMaria Rheintalerin johtaessa orkesteria. Konsertosta tuli nyt menestys ja aikakauden toinen suuri viuluguru Leopold Auer kutsuikin pian teosta ”taiteelliseksi itsenäisyysjulistukseksi”.
Jean Sibeliuksen sinfonia nro 5 Es-duuri op. 82 valmistui vuonna 1919 ja se on kolmiosainen. Sinfonia on yleisilmeeltään valoisa ja luonnonläheinen ja siten täydellinen vastakohta Sibeliuksen neljännen sinfonian sisäistyneemmälle modernismille. Säveltäjä kirjoitti luomistyön aikana päiväkirjaansa:
”Ikään kuin Isä Jumala olisi viskannut mosaiikinpalasia taivaan permannosta ja pyytänyt minua selvittämään, millainen kuvio on ollut.
Sibeliuksen itsekritiikki alkoi kuitenkin kasvaa eri eurooppalaisten tyylisuuntien purkautuessa esille ekspressionismista impressionismiin ja teoksen luomisprosessi oli hänelle tuskallinen. Viidennen sinfonian perusilme on raukea ja pastoraalinen, mutta keskivaiheilla päädytään lähes hätkähdyttävän modernilta kuulostavaan taitteeseen.